Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Työllisyystilanne paranee paranemistaan Polvijärvellä

Työllisyystilanne paranee paranemistaan Polvijärvellä

Työttömien määrä jatkaa vähenemistään Polvijärvellä. Tuoreimpien, syyskuun lopun tilannetta kuvastavien tilastojen mukaan kunnan työttömyysprosentti on 10,3. Työtä vailla oli kaikkiaan 174 polvijärveläistä.

Vertailun vuoksi todettakoon, että elokuussa 2021 työttömänä oli 248 polvijärveläistä eli 14,8 prosenttia työvoimasta. Vuodessa työttömien määrä on vähentynyt 74 henkilön verran.

Vuodentakaiseen tilanteeseen verrattuna työttömien määrä on vähentynyt Pohjois-Karjalassa suhteellisesti eniten juuri Polvijärvellä. Positiivista muutosta selittää ennen kaikkea kunnan työllisyyspalveluissa tehtävä määrätietoinen ja sinnikäs työ työllisyystilanteen kohentamiseksi.

Polvijärven työllisyyspalveluissa työskentelee kaikkiaan seitsemän henkilöä, joista kolme on työpajaohjaajia. Lisäksi kuntalaisten käytettävissä on Siun soten sosiaaliohjaaja, joka tekee aktivointisuunnitelmia polvijärveläisille työnhakijoille yhtenä päivänä viikossa.

Syyskuun lopussa Pohjois-Karjalassa työtä oli vailla 11,8 prosenttia työvoimasta. Maakunnan paras työllisyystilanne vallitsi Kontiolahdella, missä työttömänä oli 8,1 prosenttia työvoimasta. Alle kymmenen prosentin työttömyysaste jäi myös Liperissä (8,9) ja Nurmeksessa (9,9). Polvijärven työllisyystilanne oli maakunnan neljänneksi paras.

 

Työttömyysaste Polvijärvellä:

  • Syyskuu 2022: 10,3 %
  • Elokuu 2022: 10,6 %
  • Heinäkuu 2022: 12,1 %
  • Kesäkuu 2022: 12,2 %
  • Toukokuu 2022: 11,8 %
  • Huhtikuu 2022: 12,3 %
  • Maaliskuu 2022: 12,8 %
  • Helmikuu 2022: 13,9 %
  • Tammikuu 2022: 14,0 %

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute