Navigaatiovalikko

Uutiset

angle-left Ulkojää koulukeskuksen kupeessa kutsuu luistelijoita – jäähallin yleisluisteluvuorot on peruttu toistaiseksi

Ulkojää koulukeskuksen kupeessa kutsuu luistelijoita – jäähallin yleisluisteluvuorot on peruttu toistaiseksi

Polvijärven koulukeskuksen kupeeseen C-talon ja jäähallin väliin on jäädytetty ulkojää, joka on kaikkien vapaassa käytössä. Valaistu ulkojää on noin 25 metriä pitkä ja 10 metriä leveä. Luistimet voi vaihtaa jalkaan ulkojään läheisyydessä olevalla penkillä.

Jää on kaikkien luistelijoiden käytettävissä. Ulkojäällä voi pelata pienimuotoisesti jääkiekkoa, mutta myös muut luistelijat on otettava tällöin huomioon.

Ulkojään huollosta vastaa kunnan tekninen toimi. Lumisateiden jälkeen saattaa viedä jonkin verran aikaa, ennen kuin ulkojää ennätetään käydä kolaamassa. Ulkojäällä on kaksi lumikolaa, joilla voi myös tarvittaessa itse kolata lunta pois jään päältä.

Huom! Säätilan vaihtelut vaikuttavat myös jään kuntoon.

Jos ulkojäässä tai sen lähialueella huomaa jotain vikaa, niistä voi ilmoittaa vapaa-aikakoordinaattori Sirpa Haloselle (Puh. 040 104 6204). Valaistuksen osalta voi tarvittaessa olla yhteydessä Vaparin vahtimestareihin (puh. 040 104 6205).

Polvijärven jäähallin yleisluisteluvuorot on keskeytetty toistaiseksi koronarajoitusten takia. Rajoitusten muuttuessa luisteluvuoroista tiedotetaan erikseen.

Lisätietoja:
Vapaa-aikakoordinaattori Sirpa Halonen
sirpa.halonen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6204

Vaparin vahtimestari
Puh. 040 104 6205

Kirkonkylän ulkojää, taustalla teknisen toimen työmies kolaamassa lunta jäältä.

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Puhelinvaihde Avoinna ma-pe klo 8.15-11 ja 12-15 040 104 6000 polvijarvi.kunta@polvijarvi.fi
henkilön kuva
Sanna Niskanen Viestintäsuunnittelija Puh. 040 104 6004 sanna.niskanen@polvijarvi.fi

Sijainen

henkilön kuva
Hanna-Leena Kunttu Viestintäsuunnittelija 040 104 6004 hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi

Perhevapaalla

Sivu arviointi ja palaute