Sisältöjulkaisija

angle-left Urheilijalupaus Santeri Örn haluaa juosta Polvijärven maailmankartalle

Urheilijalupaus Santeri Örn haluaa juosta Polvijärven maailmankartalle

- Olen todella ylpeä siitä, että olen kotoisin Polvijärveltä, toteaa 21-vuotias Santeri Örn heti haastattelun alkuun. Nuoren miehen rakkaus ja arvostus synnyinseutuaan kohtaan tulee selväksi heti kättelyssä.

- Olen vähän tällainen kotiinpäin vetäytyjä, hän lisää ja nauraa.

Paljasjalkainen polvijärveläinen Santeri asuu tätä nykyä Joensuussa. Nuori juoksijalupaus muutti kaupunkiin muutama vuosi sitten päästyään opiskelemaan kauppatieteitä Itä-Suomen yliopistoon. Santerille oli alusta asti selvää, että hän halusi jäädä opiskelemaan kotiseudulleen.

- Vähemmistöön kuuluivat meillä Polvijärvellä ne, jotka suunnittelivat jäävänsä Pohjois-Karjalaan opiskelemaan. Yläasteella alkoi monissa näkymään se veto ja tarve päästä johonkin muualle. Mutta nyt muutaman vuoden poissa kotiseudulta oltuaan, aika monen kaverin jutuissa alkaa kuulumaan sellainen koti-ikävän sävy. Ei se elämä kai lopulta sen kultaisempaa toisaallakaan ole, toteaa Santeri.

Mikä sitten sai Santerin jäämään kotiseudulleen? Hän arvelee, että halu pysyä perheen lähellä oli yksi vaikuttava tekijä, mutta muiksi syiksi hän listaa myös kulttuurilliset erot. Itä-Suomessa voi rauhassa sanoa mie ja sie, eikä kukaan katso kieroon. Itä-Suomi – ja Pohjois-Karjala erityisesti – tuntuu kodilta.

- Jokin täällä Pohjois-Karjalassa vain vetää puoleensa, Santeri summaa ja hymyilee.

Perisuomalaisen normaalia perhe-elämää Polvijärvellä

Polvijärvi kerää Santerilta kehuja ennen kaikkea kasvuympäristönä. Hän näkee maalla asumisessa pelkkiä plussia.

- Olen todella iloinen siitä, että sain kasvaa Polvijärvellä, pienellä paikkakunnalla, keskellä maaseutua. Nykyisten opiskelukavereiden tarinoita kaupungeissa asumisesta kuunnellessa ajattelen, että en ole jäänyt mistään paitsi maalla asuessani.

Santeri kuvailee lapsuuttaan ja nuoruuttaan vanhempiensa ja nuoremman veljensä kanssa normaaliksi, stereotyyppiseksi perhe-elämäksi maalla. Vaikka kotoa löytyi pelikoneet ja -konsolit, viettivät liikunnalliset Santeri ja hänen pikkuveljensä mieluummin aikaa pihalla erilaisten pallopelien parissa. Omakotitalon pihalla oli runsaasti tilaa leikkiä ja temmeltää.

Maalla asuessa myös fyysiseen työhön ja kotiaskareisiin tottui. Santeri mainitsee pitäneensä erityisesti isän kanssa autotallissa touhuamisesta. Päivistä ja illoista autotallissa on jäänyt käteen paitsi hyviä muistoja myös käytännön osaamista.

- Jos pitää kotona ripustaa vaikka taulu seinälle tai porata seinään reikä, osaan sen tehdä. Samoin pyörän korjaus onnistuu kätevästi itseltä ja patikoidessa nuotion sytyttämiseen ei mene kauaa aikaa. En usko, että ihan kaikkea tätä osaisin, jos olisin kasvanut isossa kaupungissa, jossa kaikki palvelut on lähellä eikä näin ollen kaikkea tarvitse tehdä itse, Santeri tuumaa.

- Kaiken kaikkiaan lapsuus- ja nuoruusvuoteni Polvijärvellä olivat hyvin onnelliset.

Koulun lukollisiin kaappeihin nojaileva hymyilevä nuori mies.

Samassa kouluympäristössä eskarista lukioon

Puhuttaessa Polvijärvellä asumisen eduista, Santeri mainitsee heti pienen koulun ja sen tiiviin yhteisöllisyyden tunteen, jollaista vain muutaman kymmenen oppilaan luokassa voi tuntea. Polvijärvellä koulut käydään esikoulusta lukion loppuun saakka samassa koulukeskuksessa, samoissa luokissa ja samojen opettajien johdolla. Se on Santerin mielestä voittamaton etu.

- Yläkoulun jälkeen minulle tarjoutui mahdollisuus käydä lukio Joensuussa tai Kuortaneen urheilulukiossa, mutta päätin jäädä Polvijärvelle. Ei sitä oikeastaan tarvinnut silloin edes miettiä, se oli itsestäänselvyys, hän kertoo.

Santeri tiesi jo yläkouluikäisenä haluavansa opiskelemaan kauppatieteitä yliopistoon. Tavoite piti pään kylmänä ja Santeri keskittyi täysillä opiskeluun läpi lukiovuosiensa. Apua ja tsemppiä sai myös pieneltä kouluyhteisöltä.

- Polvijärven lukion historian ja yhteiskuntaopin opettaja Esa Sormunen jopa lainasi minulle omasta kirjahyllystään teoksia ja kehotti lukemaan niitä pääsykokeita varten, kun kerroin kauppishaaveista. Terveisiä vaan Esalle, Santeri nauraa.

Nyt jälkiviisaana Santeri kiittelee nuorempaa itseään päätöksestä käydä koulut loppuun Polvijärvellä. Pienen lukion suurin etu oli, että apua sai aina, kun apua pyysi. Jo pelkkä kynnys pyytää apua oli huomattavasti pienempi. Santeri uskoo, että moni askarruttava tai tarkentava kysymys olisi isommassa lukiossa jäänyt kysymättä.

- Isommissa lukioissa ei taida olla ihan niin paljon aikaa yhtä oppilasta kohtaan kuin mitä Polvijärvellä oli. En tiedä olisinko päässyt ensimmäisellä yrittämällä kauppikseen ilman Polvijärven lukiota.

Olen iloinen siitä, että sain kasvaa Polvijärvellä, pienellä paikkakunnalla. Tarinoita kaupungeissa asumisesta kuunnellessa ajattelen, että en ole jäänyt mistään paitsi maalla asuessani.

Puolivahingossa juoksijaksi

Vaikka Santeri keskittyi lukiovuodet lähinnä opintoihinsa, oli elämässä silti tilaa myös toiselle intohimolle: juoksemiselle.

Santeri kertoo juoksu-uransa alkaneen puolivahingossa.

- Olin 15-vuotiaana Outokummussa yleisurheilun paikalliskisoissa kellomiehenä, kun joku huikkasi, että käyhän Santeri juoksemassa tuo satanen. Minähän juoksin, ja johonkin alle 12 sekuntiin, mikä oli omilta pohjilta ja 15-vuotiaalle nuorelle tosi hyvä aika.

Sinä samana päivänä Santerilta kysyttiin haluaisiko hän alkaa juoksemaan tosissaan.

- Nyt kun asiaa mietin, niin ihan yhtä hyvin se oma laji olisi voinut olla mikä tahansa muukin, vaikka koripallo. Varsinaisia intohimoja juuri juoksemista kohtaan ei koskaan sitä ennen ollut, mutta kai siinä oltiin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, Santeri muistelee.

Sinä samana kesänä Santeri aloitti juoksuharjoittelun valmentaja Jarno Tenhusen kanssa. Jarno opiskeli tuolloin Joensuussa fysioterapeutiksi, ja kerran viikossa Santerin vanhemmat kuskasivat pojan treenaamaan Joensuu Areenalle. Muutoin treenit tehtiin Polvijärvellä.

- Kävin Vaparilla kuntosalilla kerran tai pari viikkoon ja sen lisäksi juoksin ulkona. Talvisin aurattiin kotona hiekkatietä traktorilla, että pääsin treenaamaan. Sitä pihatietä on tullut sahattua edestakaisin otsalamppu päässä, jalka liukkaassa lumessa lipsuen, kun juoksemaan piti päästä, Santeri nauraa.

Vaikka puitteet pikajuoksuun eivät Polvijärvellä alansa huipulla olleetkaan, Santeri kokee silti saaneensa parhaan mahdollisen startin juoksemiseen.

- Jos olisi kaikki puitteet olleet tiptop, niin liian helpoksi olisi tehty elämä, Santeri nauraa.

- Kyllä se on sisuunnuttanut ihan eri tavalla, kun tulee vähän kotitekoisemmista taustoista. On ollut myös hienoa huomata, että niihin paremmissa puitteissa treenaaviin kavereihin verrattuna juoksen kuitenkin ihan yhtä kovaa, ellen jopa kovempaa!

Sattuman kautta alkaneesta juoksuharrastuksesta on vuosien saatossa tullut Santerin suurin intohimo. Hän kokee kasvaneensa intohimoon sisälle sitä mukaa, kun on tullut menestymisiä – ja pettymyksiä.

- Juoksu on nykyään niin iso osa omaa elämää ja se tuo samanaikaisesti niin paljon mielenrauhaa ja energiaa, että vaikka en kilpailisi, niin silti juoksisin vähintään kerran viikkoon. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun menee lyhyen matkaa niin kovaa kuin pääsee. En ole ikinä maailmassa kokenut mitään niin hyvää tunnetta, Santeri hekumoi.

Ulkona seisova hymyilevä nuori mies urheiluseuran vaatteet ja pipo päällä.

Juoksemalla Polvijärvi maailmankartalle

Nyt Santerin katse on tiukasti tulevaisuudessa. Hän kertoo jo odottavansa tulevaa kesää ja kilpailuja.

- Viime kesän kilpailut jäivät suurelta osin väliin loukkaantumisen takia, mutta nyt olen saanut treenata jo muutaman viikon täysillä, ja kunto ja vauhti ovat jo paremmalla tasolla kuin ennen loukkaantumista. Nopeus on siitä mahtava ominaisuus, että se ei häviä mihinkään muutamassa kuukaudessa, hän kertoo.

- Pidemmän tähtäimen odotuksiin ja tavoitteisiin kuuluu sitten tietysti miesten arvokisoissa juokseminen ja menestyminen. Haluan olla niin hyvä, että kun tulevaisuudessa puhutaan parhaista suomalaisista pikajuoksijoista, minun nimeni on se, joka tulee ensimmäisenä mieleen. Ja sen perään heti se, mistä olen kotoisin.

Juoksu-uransa jälkeen Santeri toivoo voivansa työskennellä ekonomina Pohjois-Karjalan alueella. Jos uralle vain on sijaa kotiseudulla, pitää Santeri itsestäänselvyytenä sitä, että hän muuttaa takaisin Polvijärvelle.

Kysyttäessä miksi, Santeri ei epäröi vastauksen kanssa hetkeäkään.

- Koska kun mie ajan Kylylahden liikenneympyrään, mie mietin, että mie oon kotona.

Ilmaan hypännyt, urheiluseuran vaatteisiin pukeutunut nuori mies.

nuoli vasemmallePalaa edelliselle sivulle

Somejako

Tarinat

Tarinat

Sisältöjulkaisija

Sivu arviointi ja palaute

Footer