− Ensimmäinen kosketus Polvijärveen oli se, kun joku tuttavistamme lähetti meille Helsinkiin postikortin. Siinä oli kuvattuna kaunis järvimaisema Huhmarisvaaralta, muistelee Hannu Launonen hymyillen.
Tänä päivänä Huhmarisvaaran maisemat ovat Hannulle totisinta totta, kun hän tottuneesti halkoo pitkin Höytiäisen pintaa kalareissuillaan.
Polvijärvi tunnetaan maaseutumaisemistaan, mutta on meillä myös upeat vesistöt. Hannu tuntee ne erinomaisen hyvin.
Savolaispoika asettuu Polvijärvelle
Hannu Launonen on eläkepäiviä viettävä ravintola-alan ammattilainen ja kalamies.
Hän on kotoisin Ruokoveden rannalta, Maaningan ja Siilinjärven rajalta. Puoliso on kotoisin Juuasta. Savolaisuus ei miehestä karise pois, vielä monen vuodenkaan jälkeen.
− En voi sanoa, että olisin pohjoiskarjalaistunut. Olen savolainen loppuikäni. Omasta murteestani en pääse, mutta onneksi sen kanssa selviää täälläkin, Hannu toteaa.
Ravintola-ala on kuljettanut Hannua moneen suuntaan, ja kokemusta on karttunut Kolilta Sveitsiin asti. Lienee ollut sopivaa sattuman ja kohtalon peliä, että hän asettui Polvijärvelle.
Nuori Hannu Launonen lähti vuonna 1976 ravintolakouluun ja tie aukesi uusille paikkakunnille kokemuksia hakemaan. Yksi työharjoittelupaikka oli Ylä-Kolilla, missä Hannu tapasi puolisonsa. Pariskunta muutti suotuisien työmarkkinoiden perässä Helsingin Kallioon.
Pari vuotta pääkaupunkiseutuelämää vietettyään he muuttivat Polvijärvelle lomakeskus Huhmariin töihin entisten työkavereiden houkuttelemana. Huhmarissa Hannulla oli monipuolisia työrooleja hovimestarina, ravintolapäällikkönä ja myyjänä. Töiden jatkuessa vilkkaana perhekin juurtui Polvijärvelle. Hannun työura kesti Huhmarissa 37 vuotta.
Ensimmäinen koti Polvijärvellä oli vuonna 1981 Lomakeskus Huhmarin lomamökissä. Sitten perhe muutti Polvijärven kirkonkylälle moneksi vuodeksi. Nykyään koti sijaitsee Kinahmon kylässä luonnon helmassa. Hannun perheeseen kuuluu vaimon lisäksi kolme poikaa. Kaikista kasvoi kalamiehiä tai metsämiehiä. Niille harrastuksille oli Polvijärvellä täydelliset puitteet.
Järvivedellä kastettu
Hannu kertoo olevansa järven rannalla syntynyt ja järvivedellä kastettu. Kalastamisen into on hänessä syvällä.
− Se on sukuvika ja geeniperimää. Syrjäseudulla kasvaneena kalastus ja luonnossa liikkuminen oli järkeenkäypä harrastus. Kalalla oli perheessä myös merkittävä osa taloudessa, koska sitä pyydettiin syötäväksi, perustelee Hannu.
Hannu kalastaa Polvijärvellä ympäri vuoden. Pyyntikaudet ovat vilkkaimmillaan alkukesästä, kun Hannu pyytää rysillä kuhaa ja ahventa, sekä keskitalvella, kun hän pitää verkkoja.
− Saaliistani on 90 prosenttia kuhaa. Jonkun verran haukea ja ahventa, Hannu kertoo.
Kalastajana Hannu sanoo olevansa maltillinen ja kaiken kokoisesta saalistaan kiitollinen.
− Sitä kun on elänyt kohtuullisen niukan lapsuuden, ei halua heittää mitään hukkaan. Tai luoja rankaisee. Saalista tulee hankittua niinkin paljon, että minua voi sanoa kaupalliseksi kalastajaksi. Kyllä sillä ainakin tämän harrastuksen kustantaa, sanoo Hannu vaatimattomasti.