Hyvä tyyppi pääkuva

#PoltsinNuoret!

#PoltsinNuoret

Nuorten Polvijärvi -sivuilla blogissa nuorille kiinnostavat aiheet ja uutiset. Haluatko kirjoittaa blogiin nuoria koskettavasta aiheesta julkaisun? Ota yhteyttä nuoriso-ohjaajaan Ville Hyvöseen.

ANKKURIT

 
angle-left

Blogit

Kesä saapuu, kaikesta huolimatta

Kesä on jo aivan nurkan takana. Tänä vuonna on niin monta asiaa, mitkä jäävät kesällä mahdottomaksi tehdä. Mutta onneksi ei kaikki.

Kesää odotellessa. Minä ainakin yritän ajatella, että kesä on täällä jo. Maanantaina taivas murisi ja satanut on muutamana päivänä, eikös kuulostakin kesältä?


Kultainen kesäilta Martonvaarassa.

Pari vuotta sitten suuri juttu oli kirjoittaa "summer bucket list", ja miksi ei tehdä sitä nyt? Tai voithan kirjoittaa sellaisen ensi vuotta varten, jolloin kaikkien kesätapahtumienkin pitäisi olla normaalisti toiminnassa.

Summer bucket listiin voit kirjoittaa asioita, joita haluaisit tehdä kesän aikana. Itseä kiinnostavien tavoitteiden listaaminen on oikeasti aika miellyttävää ja asiat tulee silloin helpommin tehtyä. Kesän jälkeen on sitten enemmän muisteltavaa, kun kesä ei mennyt sohvalla löhöillessä.


Aamukaste.

On niin monta asiaa, mitkä jäävät kesällä mahdottomaksi tehdä. Mutta ei kaikki. Minulle toivoa antavat kesäinen luonto ja siellä elelevät olennot, vaikka en minäkään siedä niitä kaikkia öttimörriäisiä.

Nuotiolla istuminen, kalassa käyminen tai vaikka uiminen yhdenkin hyvän ystävän seurassa tuntuu ajatuksena toivoa antavalta.


Kalastamassa auringon laskeutuessa.

Kesäterveisin, Tiina

 

Lisää blogeja.

Vappukisoja perheen kanssa tai etäbileet - Hauskaa etävappua!

Meidän vappuihin kuuluu perinteisesti simaa, munkkeja, serpentiiniä, ilmapalloja ja vappuajot....

”On siis kevät…”

Kevät on monessa mielessä päätösten, päättymisen ja loppumisen aikaa. Eskarit päättävät uransa...

Sisältöjulkaisija

Yhteystiedot

henkilön kuva
Ville Hyvönen Nuoriso-ohjaaja 0401046208 ville.hyvonen@polvijarvi.fi

Sivu arviointi ja palaute