Polvijärven kuntastrategiaa laaditaan parasta aikaa. Kunnan tulevaisuuden suuntaviivoja ja painopistealueita on työstetty syksyn aikana työpajoissa, joihin on osallistunut sekä viranhaltijoita että luottamushenkilöitä. Myös koululaisten mielipiteitä on kuultu yhdessä työpajassa.
Kuntastrategiaan saavat sanansa sanoa myös kuntalaiset – heitä vartenhan kunta on olemassa. Polvijärvi-päivillä heinäkuussa kunnan toripisteellä kysyttiin kuntalaisten ja muiden tapahtumakävijöiden näkemyksiä kunnastamme. Kysymyksiä oli kaksi: ”Mikä on parasta Polvijärvellä?” ja ”Mitä toivot, että otamme huomioon, kun päivitämme Polvijärven kuntastrategiaa?”
Nyt näkemyksensä saa kertoa huomattavasti syvällisemmin vastaamalla kuntalaiskyselyymme. Sähköisessä kyselyssä on seitsemän kysymystä ja siihen vastaaminen vie aikaa arviolta 10 minuuttia. Linkki kyselyyn on tässä.
Kysely on avoinna ja vastattavissa 28.11.2022 asti.
Mikä on kuntastrategia?
Kuntastrategia on kunnanvaltuuston hyväksymä strategia, josta kunnan kaikki keskeisin päätöksenteko, suunnittelu ja kehittäminen johdetaan. Kuntalain 37§ mukaisesti kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategia tulee tarkistaa vähintään kerran valtuuston toimikaudessa.
Polvijärven valmisteilla oleva kuntastrategia tähtää vuoteen 2030.
Kunnanvaltuuston käsittelyssä kuntastrategia on 13.12.2022.
Lisätietoja:
Kunnanjohtaja Heikki Hallikainen
heikki.hallikainen@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6001
Viestintäsuunnittelija Hanna-Leena Kunttu
hanna-leena.kunttu@polvijarvi.fi
Puh. 040 104 6004